VANHEMPAINTOIMIKUNTA PDF Tulosta Sähköposti
staattinen sisältö
16.08.2007 13:20

Viipurin Urheilijoiden vanhempaintoimikunta perustettiin syksyllä 2005 kaikkien VU:ssa urheilevien lasten ja nuorten vanhempien yhteistyökanavaksi. Tarkoituksena on luoda puitteet, joissa jokainen huoltaja voi panoksellaan olla mukana lapsensa urheiluharrastuksessa. VATO:n toiminnan pääasiallisena tarkoituksena on parantaa tiedonkulkua perheiden ja seuran välillä sekä kehittää keinoja tukea seuran toimintaa mm. massatapahtumien järjestelyihin osallistumalla, kisatoimitsijoina ja leiri- ja kilpailumatkojen vastuuvanhempina. VATO ei puutu valmentamiseen, vaan keskittyy ns. tukitoimintoihin.

Kausi 2008-2009

Kuluneen urheilukauden aikana Vanhempaintoimikunta on järjestänyt kuukausikisoja nuorimmille urheilukoululaisille, järjestänyt urheiluvarusteiden kirpputorin, saanut rekrytoitua uusia kisatoimitsijoita junioreiden huoltajien jukosta ja osallistunut yleisurheilun tuomarikoulutukseen.

Tavoitteena on, että mahdollisimman moni urheilevan lapsen ja nuoren vanhempi tulee jollain lailla mukaan seuran toimintaan. Vanhempaintoimikunnan toiminta on avointa kaikille yleisurheilevien junnujen vanhemmille, epävirallista ja epämuodollistakin. Kokoontumiset ja tapahtumat järjestetään yleensä suosittuina treeni-iltoina yhtä aikaa lasten harjoitusten kanssa. Mukaan kokoontumisiin pyritään saamaan myös seuran nuorisovalmennusvastaava.

Vanhempaintoimikunta pyrkii kokoontumaan 2-3 kertaa sekä syksyn että  kevään aikana. Kokoontumisista ilmoitetaan sähköpostitse kaikkien urheilukoululaisten huoltajille sekä seuran www-sivuilla. Tule rohkeasti mukaan kyselemään mieltä askarruttavia asioita, tuomaan uusia ideoita ja vaikuttamaan & osallistumaan toimintaan.


 

Tukitoiminnot

Lääkäripalvelut
Fysioterapiapalvelut
Hierontapalvelut

Käyttäjät sivustolla

Ei mitään

Uusimmat videot