14-17 -vuotiaiden SM-kilpailut starttasivat tänään Raaseporissa ja Iisalmessa

Tanja Taipale
25.8.2017 klo 20:00

Otto Lintula venyi oikeassa kohdassa kautta, kun juoksi kulki SM-kisojen 1500m esteissä ennätysvauhtiin ja kauden tilastoon nähden plussaa tuli yhden sijoituksen verran.
Otto Lintula venyi oikeassa kohdassa kautta, kun juoksi kulki SM-kisojen 1500m esteissä ennätysvauhtiin ja kauden tilastoon nähden plussaa tuli yhden sijoituksen verran.

14-15 -vuotiaat kamppailevat SM-mitaleista viikonloppuna, Raaseporissa ja 16-17 -vuotiaat vastaavasti Iisalmessa. Raaseporissa kisat alkoivat VU:n osalta tänään hienosti pistesijalla ja Iisalmessa finaalipaikalla.

VU:n urheilijoita Raaseporissa nähdään viikonlopun aikana yhdeksän. Heistä Otto Lintula avasi pistetilin heti ensimmäisenä kilpailupäivänä juoksemalla P14 1500m esteiden sijalle 6. Kovavauhtisessa juoksussa kaikki pojat juoksivat uudet omat ennätyksensä, Oton uusi PB kirjataan nyt 5.01,29.

Iisalmessa Eelis Uitto avasi kisaviikonloppunsa juoksemalla P16 800m finaaliin. Viime vuonna SM-hopeaa sekä 800 metriltä että 1500m esteistä napannut Eelis on toisena kesän tilastoissa sekä 800 metrillä että 2000 metrin esteissä. Huomisiltapäivästä tuleekin tiivis ja hapokas, kun 2000m esteet juostaan klo 16:00 ja 800 metrin finaali klo 17:10. 

Onnittelut Otolle 6. sijasta ja ennätyksestä sekä Eelikselle finaalipaikasta. 
Huomenna homma jatkuu, Raaseporissa klo 9.30 ja Iisalmessa klo 10.00. Tsemppiä kaikille toiseen kisapäivään!

Raaseporin livetulokset löydät täältä

Iisalmen livetulokset löydät täältä