Historia

Viipurin urheilijat ennen ja tänään?

 
 
Sellainen oli Viipuri

Viipurin Urheilijat ry (VU) on perustettu 10.07.1918 Viipurissa, Punaisen Lähteen torin varrella sijaitsevassa silloisessa asuintalossa, josta myöhemmin tuli Viipurin kaupungin kirjasto ja kun Alvar Aallon uusi moderni kirjastotalo valmistui Torkkelin puistoon 1930 -luvun puolivälissä, muutti rakennukseen kaupungin vaaitustoimisto.

Viipurissa oli tuolloin yleisurheilu lapsipuolen asemassa ja kun ei oikein kunnollisia yleisurheiluseuroja ollut, oli mitä otollisin aika perustaa itsenäistyneen Suomen uusi, voimakas yleisurheiluseura. Seuraan liittyi heti poikkeuksetta Viipurin sen hetkistä parasta yleisurheilun harrastajaa. Jäsenmäärä kohosi useampaan sataan jäseneen. Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli toimittaja Emil Viinikainen ja mikä ihmeellistää, hän oli Työkansan päätoimittaja eli siis puoluekannaltaan demari. Se osoitti jo silloin, ettei puoluekannalle pantu paljonkaan merkitystä, vaan urheilu oli se, joka ratkaisi seuran toiminnan. Seura on kuulunut perustamisestaan lähtien SVUL:n ja oli vuonna 1931 perustamassa itsenäistä Suomen Urheiluliittoa. Lähes 70 vuotta mukana olleena voin todeta, ettei seurassa politiikka koskaan ole näytellyt mitään osuutta. Se onkin ollut se voima, mikä on elävöittänyt seuran toimintaa koko sen historian 88 vuoden ajan.

VU järjesti ennen sotia kolme kertaa Suomen yleisurheilun mestaruuskilpailut. Niistä kahdet ensimmäiset vuosina 1925 ja 1929 järjestettiin Papulan urheilukentällä. Kolmannet mestaruuskisat pidettiin ensimmäistä kertaa virallisina KALEVAN KISOINA vuonna 1937 uudella hienolla Keskuskentällä kolmipäiväisinä ja yhteensä yli 33 000 katsojan seuraamana. Ne olivat todelliset koko Karjalan kannaksen kisat, sillä suuri määrä katsojista oli eri puolelta kannasta aina 100 kilometrin säteellä.

Paitsi että VU oli yksi maamme parhaista yleisurheiluseuroista, toteutti se kuitenkin yhden suurimmista tavoitteistaan perustamalla ennennäkemättömän poika-osaston kahdeksine alueineen niin kaupungin kuin maalaiskunnankin puolelle. Vuonna 1939 oli kirjoissa lähes 5 000 9-21 -vuotiasta poikaa ohjatussa toiminnassa kilpailuineen, leireineen yhteistoiminnassa partio- ja suojeluskunnan poikaosastojen kanssa. Isänmaallisuus oli korkealla ja kun talvisota syksyllä 1939 syttyi, tarvittiin jo vanhempia ase kädessä puolustamaan isänmaataan. Voidaankin varauksetta sanoa, että juuri tämä ikäpolvi pelasti VU:n jälkipolville. Ilman sitä ei VU täyttäisi parin vuoden kuluttua 90 toimintavuottaan.

VU:n parhaita urheilijoita olivat Viipurissa asevelvollisuuttaan suorittanut Matti Järvinen useine maailman ennätyksineen sekä VU:lle eniten mestaruuksia ja mitalisijoituksia tuonut Armas Valste, silloiselta nimeltään Wahlstedt. Myös Aaro Laineen pituusvoitot olivat kovaa valuuttaa. Poika-osaston paras oli kiistämättä Hannes Sonck monine mestaruuksineen. Nousemassa oli monta erinomaista lupausta, joille monillekin tuli sotavuosien keskeytys kehityksessä (5-6 vuotta) niin, ettei huippusaavutuksiin ylletty. Hannes Sonck toimi Lontoon Olympialaisissa 1948 Suomen joukkueen lipunkantajana, osallistuen myös 10-otteluun. Valmistautuessaan Helsingin kisojen 10-otteluun, Hannes Sonck traagisesti sairastui leukemiaan ja menehtyi muutama kuukausi ennen kisoja.

VU:lla oli myös oma suurehko talo aivan keskikaupungilla, jossa voimisteltiin ja pidettiin valmennustilaisuuksia sekä kokouksia. Kolmasti viikossa siellä oli yleiset tanssit, joilla kerättiin VU:lle varoja.

Kilpailujen järjestelyissä VU oli koko maan kärjessä. Monet ulkolaiset huiput kilpailivat ensin Viipurissa ja vasta sitten muualla Suomessa.

VU:lla oli ennen sotia useita puheenjohtajia, joka osoitti sen, että jäsenistä vaati aktiivisia puheenjohtajia ja oli helposti vaihtamassa, jos ei oltu puheenjohtajan toimintaan tyytyväisiä. Yksi VU:n voimamiehistä oli Viipurin kaupungin kamreeri Emil Koponen, joka toimi VU:n taloudenhoitajana ja monien kisojen managerina. Kun hän sitten oli vielä kilpailujen lähettäjänä, oli varmaan, että aikataulu pelasi. Myös Aku Kuusisto oli arvostettu puheenjohtaja. Hän oli myös VU-lainen, joka kohosi SUL:n hallitukseen, jopa sen varapuheenjohtajaksi Urho Kekkosen aikana. Eversti Lauri Pokki oli myös erittäin tarpeellinen toimiessaan yhden rykmentin komentajana. Puolustusvoimat oli Viipurissa vahvasti esillä jo senkin takia, että Viipurissa oli kaikkiaan 7 rykmenttiä. Yhteistoiminta kilpailujen järjestelyissä näytteli suurta roolia seuran ja armeijan välillä.

Sotien aika
Syksyllä 1939 alkanut talvisota keskeytti sitten koko urheilutoiminnan ja niin suuri osa seuran jäsenistä joutui ase kädessä puolustamaan barbaarista hyökkääjää vastaan. Yhteensä 105 päivää kestettiin ennen kuin oltiin pakotettuja rauhaan. Vaikka Viipuria ei talvisodassa koskaan vallattu, se kuitenkin monien muitten valtaamattomien alueitten kanssa rauhan teossa menetettiin.

VU:n toiminta vuosina 1940-1941 tapahtui vaatimattomissa oloissa lähinnä Helsingissä ja joillakin muilla paikkakunnilla, jonne VU-laisia oli siirtynyt. Kuitenkin vielä kerran koottiin eri puolelta Suomea entisiä VU:n poika-osaston jäseniä seuraotteluun HKV:ta vastaan sarjassa alle 18 vuotta. Tuo ikimuistettava ottelu käytiin elokuussa 1940 Eläintarhan kentällä. Vaikka kyseinen ottelu niukasti hävittiin, osoitti se sitä voimaa, mitä Viipurissa oli jäsenistöön imetty.

Viipurin takaisin valtauksen jälkeen elokuun lopussa 1941 pääsi Viipuriin muuttamaan siviiliväkeä vasta keväällä 1942. Myös urheilutoiminta elpyi, mutta kovin hitaasti ja vaatimattomasti. Lähinnä Viipurissa toimivat yksiköt harrastivat yleisurheilua ja olivat mukana VU:n kanssa järjestämässä NOUSEVAN KARJALAN KISOJA heinäkuussa 1943. Kisat onnistuivat runsaine osanottajineen, joista suuri osa oli tullut suoraan rintamilta ja kun ilmavoimiemme hävittäjät valvoivat ilmatilaa, oli rauha taattu. Kesäkuun 10. päivänä 1944 oli suunniteltu isot yleisurheilukilpailut, mutta vihollisen edellisenä päivänä aloittama suurhyökkäys peruutti kisat.

Alkuaika evakossa
Rauhan ehdot olivat taas murskaavat. Entinen rauhan 1940 maaraja tuli jälleen voimaan ja niin Viipuri toistamiseen menetettiin. Keväällä 1945 kokoontui kovasti supistunut VU-laisryhmä Helsinkiin pohtimaan mahdollista seuran toiminnan jatkamista. Kokouksessa käydyissä keskusteluissa oltiin sekä jatkamisen että lopettamisen kannalla. Onneksi nuoria oli paikalla enemmistö ja niin päätettiin jatkaa vanhempien miehittäessä hallituspaikat. Jo muutaman kuukauden kuluttua nuoret intomieliset huomasivat, ettei vanhempien hommasta tule mitään ja niin kutsuttiin yleinen kokous kokoon ja suurin osa johtokunnasta vaihtui. Uuden hallituksen puheenjohtajaksi tuli entinen poika-osastolainen, mutta jo varttuneempi tuomari Lasse Salonen. Mukaan tulivat entisistä poika-osastolaisista Ville Aroniemi, Aaro Laine, Erni Arvinen, Esko Nikula sekä muista luovutetun Karjalan seuroista Antrean Arvi Jantunen, Sortavalan Tapani Nurmi ja Vahvialan Alpo Lipiäinen. Seuraan liittyi myös eräitä muita eri puolelta Karjalaa ja niin urheilutoiminta saatiin käyntiin, joskin perin vaatimattomasti Viipuriin verrattuna. Vuonna 1946 VU:lla oli kuitenkin erinomaiset joukkueet 4 x 100 ja 4 x 400 metrillä. Pikamatkalla tuli ylivoimainen voitto ja 4 x 400 metrillä hopeaa. Näin oli saatu alku jatkoon ja seura vahvistui vuosi vuodelta. Vuonna 1946 järjestettiin omat ensimmäiset kisat Stadionilla. Mukana oli maan parhaita muutaman hyvän ruotsalaisen lisäksi. Tulostaso oli sotien läheisyyteen verraten tyydyttävä. Katsojia oli yli 8 000, joka oli hieno esimerkki siitä, että urheiluyleisö uskoi VU:n järjestelytaitoon.

Taloudellisesti VU tuli toimeen, paitsi kannattavia kilpailuja järjestämällä, myös Viipurin aikaisesta omasta talosta saaduilla toisen korvauslainan obligaatioista saaduilla korvausmaksuilla. Jäsentulot olivat pienet, kun jäseniä oli vain muutama sata. Sotien jälkeen järjestetyt juhlat ja tanssit eri puolella Helsinkiä olivat myös kannattavia ja toivat varoja seuralle.

Vakiintumisen aika
Urheilullinen toiminta kasvoi vähitellen, kun mukaan tuli junioreita ja nyt myös tyttöjä, joita ei vielä Viipurissa ollut. Vuonna 1953 VU oli varsin vahva, sillä sinä vuonna hävittiin Kalevan malja HKV:lle vain neljällä pistellä. Myös vuosina 1954 - 1955 menestyttiin hyvin. Sen jälkeen tapahtui pientä laskua. Kuitenkin Lasse Salosen (1945 - 1956) ja Lasse Kanteen (1957 - 1960) aikana luotiin edellytykset seuran toiminnan kehittämiseen.

Allekirjoittaneen tullessa puheenjohtajaksi vuonna 1961, ryhdyttiin välittömästi tekemään kovaa työtä juniorien eteen. Perustettiin Puotilaan Vartiokylän kentälle oma hyvin toimiva osasto, samoin Eläintarhan kentälle satsattiin vetäjävoimia ja kun ennestään Lauttasaaren ja Korson kentille saatiin lisävoimia, alkoi VU näkyä yhä enenevässä määrin. VU:n voima oli koko 60 -luvun lähinnä nuorisossa ja seura menestyi seuraluokittelussa muutamien aikuistenkin lisätuella. Oltiin 60 -luvun lopulla Kalevan malja -kilvoittelussa useana vuonna kymmenen parhaan joukossa. Kun seurassa hoidettiin asioita hyvin ja kun valmentajia oli runsaasti mukana, seuraan liittyi monia erinomaisia urheilijoita muista seuroista. Ei tarvinnut sen kummemmin värvätä, kun monet halusivat edustaa seuraa.

VU:n parhaita urheilijoita 1940 -luvulla olivat jo edellä mainittu Hannes Sonck, Ville Aroniemi, Erni Arvinen, Vilho Hänninen ja Nisse Hagman. 50 -luvulla luokkaurheilijoiden määrä oli voimakkaasti kasvanut. Kalevan Kisoissa mitaleille ja maaotteluihin ylsivät muun muassa Lauri Kantee, Matti Sutinen, Veikko Keltanen, Paavo ja Mikko Saira ja hyvin kehittyneet naisurheilijamme Elsa Torikka (Backus), Riitta Sarahete, Sirpa Toivola ja Meiri Mikkola. Myös eräät nuoret, kuten Seppo Kuusela, Matti Simes, Martti Lehto ja Yrjö Turunen pitivät VU:n lippua korkealla voittamalla mestaruuksia niin yksityismatkoilla kuin viesteissäkin.

60 -luvulla keskityttiin pääasiallisesti nuorisoon. Puotilan, Eläintarhan ja Korson osastot toivat mukaan runsaasti kehityskelpoista nuorisoa. VU:lla olikin erinomaisia nuorten ja tyttöjen viestijoukkueita, jotka menestyivät hyvin SM-tasolla. VU:lla oli 60 -luvulla myös erinomainen korkeushyppääjäkaarti. Antero Aarnio voitti sisähallin SM:n Raimo ja Aulis Rissasen häntä hyvin säestäen. Raimo oli mitaleissa myös 10-ottelussa.

 

Hiihto
Hiihto oli alusta alkaen VU:n ohjelmassa, vaikka Viipurin lähiympäristössä ei ollut kunnon maastoja ja lumenvähyyskin haittasi usein. Toiminta oli kuitenkin sen verran vilkasta, että olympiahiihtäjä Martti Lappalainen edusti seuraamme jonkin aikaa. 1928 Vilhu, Arponen ja Muuronen voittivat 10 km Suomen joukkuemestaruuden. Toinen tunnettu nimi riveissämme piirin ulkopuolellakin menestynyt oli Hiitolan asemapäällikkö Väinö Väänänen, myös V.Sutinen menestyi kansallisissa kisoissa. Vähitellen innostus ja samalla harrastus hiipui. Sotien jälkeen toiminta virkosi Helsingissä, osittain muualta Karjalasta siirtyneiden ansiosta. Pitkäaikainen varapuheenjohtajamme, hiihtoa harrastanut Arvi Jantunen kokosi 1949 hiihtojaoston ja menestystä alkoi tulla pm-kisoissa ja kiihkeissä maakuntaviesteissä. Alkuvuosien nimiä olivat Toivo Honkanen, Mikko Konttinen, sittemmin maamme parhaiksi kävelijöiksi kehittyneet Sairan veljekset Mikko ja Paavo, Viljo Auvinen, Pekka Patjas, Pauli Räsänen. Hieman myöhemmin tulivat Seppo ja Pentti Neuvonen, keihäänheiton Suomen mestari Sirpa Toivonen, Putaansuu, Arvo Luukkonen, Terttu Peltonen, Kirsti Aholainen, K-O Lindqvist, Vahvelainen, Aki Salmela, Sakari Mannonen, Paavo ja Aulis Mitronen, Unto Parviainen, Lauri Heiskanen , Linnun veljekset, Kammonen ja Urho Hämäläinen. Salmela ja Heiskanen toimivat myös jaoston vetäjinä useina vuosina. Aki voitti vielä 1990-luvulla kolme veteraanien maailmanmestaruutta. Hämäläinen oli maamme parhaita yhdistetyn miehiä, nimenomaan hiihto-osuudella, usein paras. 1963 VU oli järjestämässä nuorten SM-hiihtoja Herttoniemen maastossa. Suuret hiihtoseurat epäilivät julkisesti VU:n onnistumista, mutta joutuivat antamaan pelkästään kiitettäviä lausuntoja. Pekka Patjas ja Arvo Luukkonen olivat yleensä ratamestareina. Muutamia vuosia myöhemmin pinnalle nousi Lea Hakio halliten piirin naisten kisoja. Vielä 1988 VU voitti maakuntaviestin joukkueella Tapio Kantanen, Jari Hyytiäinen, Mika Hamara,, Matti Tanttu, Paul Sjöholm, Hanne Lahtinen, Mira Venäläinen ja Marko Meripaasi. 1990 Mira Venäläinen, Arja-Riitta Pauna, Ã…sa ÖstergÃ¥rd ja Hanne Lahtinen yllättivät saavuttamalla hopeamitalin viestissä nuorten SM-kisoissa, lähinnä Hannen hurjan hiihdon ansiosta, hän lähti osuudelleen vasta yhdeksäntenä. Hannesta kehittyikin yksi maamme parhaista siirryttyään opiskelemaan Sotkamon hiihtolukioon. Isä Jorman ponnisteluista huolimatta VU:n hiihto alkoi hiipua, ehkä suurimpana syynä huonolumiset talvet. Lumenpuute haittasi myös usein Pääkaupunkihiihtoa, joka parhaimmillaan veti yli 3000 hiihtäjää 1990-luvulla. Ne olivat lähinnä hiihtojaostollemme kova ponnistus, tuiskussa ja pakkasessa. Useita yrityksiä jouduttiin peruuttamaan, kun lumi hävisi joskus aivan edellisenä päivänä. Kun niistäkin kertyi rahallisia menoja, ei enää halutta ottaa riskiä eikä hiihtoa enää järjestetty. Korvaavana yritettiin joinakin vuosina talvisella Pakkaskymppi-juoksulla.

Huippuvuodet
60-luvun lopulla ja sen jälkeen alkoikin VU:n kulta-aika. Nuoriso varttui ja seuraan liittyi lupaavia nuoria urheilijoita muualta Suomesta. Jo vuosi 1970 enteili, että jotain on tapahtumassa. Olimmehan Kalevan malja -kilpailussa HKV:n jälkeen toisena, joskin vielä selvästi hävinneenä. Kun Kalevan Kisat Oulussa 1971 olivat alkamassa, oli VU:lla niukka, mutta selvä johto. Ei oltu suinkaan varmoja, kestääkö se, koska HKV:lla oli enemmän tasokkaita urheilijoita. Kisojen viimeinen ratkaiseva laji, 400 metriä, oli alkamassa. Se ratkaisisi Kalevan maljan kohtalon. HKV:lla oli mukana kolme juoksijaa; Juha Salmi, Jaakko Tuominen ja Markku Aalto. Meillä vain yksi; Markku Taskinen. Taskisen oli vähintään lyötävä yksi HKV:lainen ja niin, että väliin menee vielä kaksi muun seuran juoksijaa. Markku Taskinen taisteli paljon paremman ajan omaavia kilpakumppaneitaan vastaan ja niin yllätyksemme tapahtui, että sijoitukset olivat juuri ne, mitä olimme toivoneet. VIIPURIN URHEILIJAT OLI KALEVAN MALJAN VOITTAJA ENSIMMÄISEN KERRAN HISTORIANSA AIKANA VUONNA 1971. Vaikka voittoero oli vain yksi piste, säväytti se koko urheilevaa Suomea, olihan HKV:n valtakausi ollut pitkä. VU:ssa oli nyt henki päällä ja niin menestys ja tulokset vain paranivat ja Kalevan maljan voitot tulivat peräjälkeen vuosina 1972-73-74-75, eli viidesti peräkkäin. Voitot olivat varsin selviä, joten VU oli kiistatta maan paras yleisurheiluseura 70 -luvulla Suomessa, jolloin yleisurheilu muutenkin oli korkeimmalla tasolla sotien jälkeen, mukaan lukien koko 1900 -luku.

VU:n parhaan vuosikymmenen, eli 70 -luvun erinomaisia urheilijoita olivat mm. Tapio Kantanen (3/OK-3000m ej.), Riitta Salin (EM/Rooma-400m ja 2/EM/Rooma-4x400m), Markku Taskinen (3/EM/Rooma-800m ja 3/EM/Rooma-4x400m sekä vielä EM-800m halli 1978), Markku Salminen, Risto Alakorpi, Jouko Uola, Lasse Viskari, Tapani Taavitsainen, Stefan von Gerich, Timo-Pertti Hatakka, Erkki ja Jari Vilen, Matti Hagman, Ensio Lankinen, Hannu ja Heikki Kyösola sekä loistavat naisemme Eila Kelo, Christine Barck, Irja Pettinen, Marjo Tuomi, Pirjo Pursiainen sekä monet muut nimeltä mainitsemattomat juniorimme.

Kun nyt oli erinomainen pohja luotu, jatkuikin se koko 80 -luvun. VU voitti vuosina 1983 ja 1988 jälleen Kalevan maljan, ollen joka vuosi kolmen parhaan seuran joukossa. Mitään suurempia voittoja kansainvälisesti ei voitettu, mutta Suomen mestaruuksia sitäkin enemmän. Parhaista 80 -luvun urheilijoista mainittakoon Pertti Tiainen, Matti Salonen, Matti Valkonen, Vesa Laukkanen, Sakari Syväoja, Peter Brandt, Harri Sundell, Hannu Pärssinen, Olli Turunen, Kimmo Saaristo, Jouni Myllymäki, Arto Härkönen, sekä jälleen loistavat naisurheilijamme Ulla Lundholmin johdolla, joka sijoittui Los Angelesin OK:ssa kiekossa neljänneksi. Muista voidaan mainita mestaruuksia voittaneen Tiina Pakkala, Hannele Parkkonen, Tuula Putkonen, Tiina Inkinen, Laila Andersson, Auli Marttinen ja lupaavat juniorimme, joilta odotimme mainetekoja myös 90 -luvulta.

 

Taloudellinen taantuma ja ylösnousu
Suomeen iski lama 90 -luvun vaihteessa ja se ei voinut olla vaikuttamatta myös urheilutoimintaan. Vielä 1991 ja 1992 VU pärjäsi ollen neljän joukossa Kalevan malja -kilvoittelussa, mutta sitten jouduttiin saneeraamaan menoja voimakkaasti ja se vaikutti myös urheilijoiden menestykseen. Samalla, kun tapahtui sukupolven vaihtuminen - menetettiin myös eräitä avainurheilijoita. VU:n talous oli heikentynyt 80 -luvun lopulla tappiollisten matkajärjestelyiden ja kalliiden ja hyödyttömien hankintojen takia. Velkaa oli paljon ja jotain oli nyt tehtävä. Saneeraus joka sektorilla oli tarpeen. Samalla pyrittiin tehostamaan VU:n taloudellisesti tuloksellisia juoksutapahtumia, jotka vuosien varrella olivat hieman menettäneet kiinnostustaan. Vuosi vuodelta alkoi tilanne elpyä ja 90 -luvun puolivälissä oltiin jälleen plussan puolella. 70 -luvun aikana aloitetut juoksutapahtumat ovat olleet jo yli 30 vuoden ajan VU:n talouden kulmakiviä.

90 -luvun paras saavutus oli Päivi Alafrantin keihään Euroopan mestaruus Splitissä vuonna 1990. Myös Päivi Tikkasen saavutukset olivat erinomaisia. Ottihan hän kaikki keskimatkojen VU:n ennätykset nimiinsä. Päiviä hyvin säestivät myös Kirsi Valasti, Minna Uunimäki, Päivi Luostarinen ja Marjaana Lahti-Koski.

Oli kuitenkin yksi urheilija, joka on ollut VU:n todellinen kulmakivi nyt jo kolmannella vuosikymmenellä. Tämä urheilija on Pertti Hynni. Hän on sijoittunut Kalevan Kisoissa jatkuvasti mitaleille ja pisteille. Huippuna on kaksi Suomen mestaruutta ja erinomaiset sijoitukset Ruotsi-otteluissa. Muita 90 -luvun parhaita urheilijoita ovat olleet mm Pauli Pirjetä, Sami Alanen, Visa Orttenvuori sekä jäähdyttelevä Matti Valkonen.

Vuodesta 1999 lähtien on VU:lla ollut varaa palkata toiminnanjohtaja. Tehtävään kutsuttiin ins. Harri Hagman, joka lopetti työnsä lähes 30 vuotta Nokian ja Puhelinyhdistyksen eri tehtävissä olleena ja siirtyi järjestötehtäviin. Näin saatiin VU:lle tärkeisiin Länsiväylä-, Helsinki City Marathonin- ja Pääkaupunki-juoksuihin voimakasta järjestelyapua. Talous lähti vuosi vuodelta parantumaan ja VU onkin tänään taloudellisesti vahva seura. On luonnollista, että urheilusektorilla on jouduttu säästämään. Tuleva vuosi 2006 onkin mielenkiintoinen, koska olemme voineet satsata enemmän urheilijoihin. 2000 -luvun kirkkain tähti oli pikkupojasta lähtien seuran kasvattina kehittynyt Markus Pöyhönen, jonka kuitenkin naapuri vei, kun Markus rupesi juoksemaan huippuaikoja. Vanhoista urheilijoistamme on jatkuvasti ollut mukana jo em. Pertti Hynni ja Marjaana Lahti-Koski sekä uusina edustusurheilijoinamme Mari Niskanen, Jussi Heikkilä, Markus Vilen, Riina Tolonen, Siina Pylkkä, Aki Uutela, Teemu Vilen, Ville Keihänen ja monet muut kehittymässä olevat tulevaisuuden toivomme.

Puheenjohtajina ovat toimineet seuraavat: Nisse Hagman (1961-1976), Pauli Vyyryläinen (1977-1983 ja 1986-1988), Tapani Taavitsainen (1984-1985), Sulo Kovalainen (1989-1991 ja 1995-1996), Riitta Salin (1992-1993), Kyösti Rainila (1994) ja Tellervo Haapaniemi-Koskinen (1997- ).

Uutteria vetäjiä ja valmentajia on vuosien varrella ollut satoja intomielisiä VU-laisia. Nimet vuosien takaa, kuten esim. Pentti Lautala, Kalevi Tiusanen, Topi Rissanen, Hugo Sihvonen, Ville Hietanen, Pekka Patjas, Väinö Kangaspunta, Topi Hännikäinen, Timo Paarma, Lauri Heiskanen, Aki Salmela, Timo Hietanen, Veikko Kirves sekä monet muut ovat tehneet vuosikymmeniä työtä seuransa eteen. Ilman heidän kaikkien suurta panosta, ei VU olisi ollut se, mikä se nykyään on.

Lisäksi on mainittava VU:n toiminnanjohtajina toimineiden nimet. Heidän tuloksekas ja määrätietoinen työ edesauttoi VU:n toimintoja paljon; Raimo Reinikka (1978-1987), Teppo Köntti (1987-1989) ja Asser Pettinen (1990-1992) kukin omana aikanaan tekivät parhaansa seuran hyväksi.

VU:lla on ollut onni, varsinkin viime vuosina, omata sitä jatkuvasti tukevia yhteistyökumppaneita. Viipurin Linnan Ritarit VU:n tukijärjestönä, Eva ja Nisse Hagmanin VU:n nuorisotukirahastona ja eräät muut VU:ta lähellä olevat liikemiehet ovat jatkuvasti kartuttaneet seuran kassaa.

Ehkä parhaiten VU:n voiman kautta aikain sanelee seuraava luettelo: 7 Kalevan maljan voittoa, 9 hopeatilaa ja 9 pronssitilaa eli yhteensä 25 sijoitusta kolmen parhaan joukkoon. Lisäksi vielä yhteensä 56 sijoitusta kymmenen joukkoon. Samoin yli 300 Suomen mestaruutta, yli 300 hopeasijaa ja yli 350 pronssitilaa, yhteensä yli 1000 sijoitusta Suomen mestaruuskilpailuissa kolmen parhaan joukkoon.

Se on suuri saavutus ja myös perusta, kun VU tähtää jälleen myös urheilullisesti voimakkaana tulevaisuuteen.

Nisse Hagman
VU:n kunniapuheenjohtaja