Artun MM-kisapaikka varmistui
26.7.2017

Espanjan Sierra Nevadassa heinäkuun alussa 810 ponnistanut Viipurin Urheilijoiden Arttu Pajulahti on valittu Lontoon MM-kisajoukkueeseen rankingsijoituksen perusteella.
Lontoon kisaraja oli niinkin kova kuin 815 mutta koska miesten pituuteen otetaan 32 hyppääjä, riitti tulos 810 kisalippuun ja Arttu voi huokaista helpotuksesta. Rankingsijoitus on nimittäin ollut 30 kieppeillä viimeisen viikon ajan ja kun Kalevan kisoissa parannusta Artun aiemmin heinäkuussa hyppäämään 810 tulokseen ei tullut, oli MM-kisalipun lunastus muiden hyppääjien tekemisistä kiinni.
Kalevan kisoista nyt kaksi hopeaa (2014 ja 2017) ottanut Pajulahti on lähdössä aikuisten arvokisoihin ensimmäistä kertaa. Aikaisemmin Arttu on edustanut Suomea alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Tampereella 2013. Tuolloin pituuden finaalipaikka jäi niukasti kahden sentin päähän. EM-kisoissa Arttu, joka tuolloin vielä tunnettiin sukunimellä Halmela, juoksi myös miesten pikaviestijoukkueessa.
Reilun viikon kestävissä Lontoon MM-kisoissa ei suomalaisia liian montaa nähdä; tällä hetkellä joukkueeseen mahtuu yksitoista urheilijaa. Rankingsijoitusten perusteella joukkue saattaa vielä täydentyä maksimissaan parilla urheilijalla. MM-kisat alkavat perjantaina 4. elokuuta ja miesten pituuden karsinta käydäänkin jo tuolloin ja finaali hypätään seuraavana päivänä. Karsintaraja tulee olemaan päälle kahdeksan metrin mutta on syytä muistaa, että karsinnassa jokaisella hyppääjällä on kolme hyppyä aikaa tehdä tulos - eli kukaan ei pääse helpolla!
Seura onnittelee Arttua ja taustajoukkoja MM-kisapaikasta!