Joonas Harjamäen juoksukuulumisia kauden alun kynnyksellä

25.5.2015

Kesän kilpailukausi on aluillaan ja tunnelmat ovat odottavan positiiviset. Joonas Harjamäki kertoo fiiliksistään ennen kauden tärkeitä koitoksia.

Hieman erikoinen fiilis, kun ensimmäistä kertaa vuosiin olen voinut rakentaa kilpailukalenterin valmentajani kanssa etukäteen valmiiksi ja luottaa siihen, että kisatulokset todella vastaavat tämän hetken kuntoa. Olen jatkanut harjoittelua varsin kovilla tehoilla vielä kilpailukauden kynnykselle asti ja varmasti jatkan samalla menetelmällä vielä ainakin heinäkuun puolelle asti. Tälle kesälle ei ole tarkoitusta rakentaa sen kummempaa kuntohuippua vaan pyrkiä määrätietoisesti kehittymään kohti ensi vuotta. Kilpailut ja niihin yhdistetyt treenit toimivat kisakuntoa nostavina treeneinä kohti Kalevan Kisoja ja maaottelua. Alkukauden kisat voivat olla aika vaikeita tuloksenteon kannalta kisaviikoille rytmitettyjen kovien harjoitusten vuoksi, mutta tulokset tulevat paranemaan kauden loppua kohti, jos säästyn suuremmilta vaikeuksilta. Tavoitteena on elokuun aikana päästä takaisin selkeästi viimeistä paria vuotta korkeammalle tasolle.

Kävin testaamassa kisakuntoa Äitienpäivänä SM-maastoissa. Tuloksena oli 13. sija miesten 4 km matkalla vaativan kisan jälkeen. Jäin alussa pahasti pussiin sijojen 35 ja 40 välille. Ensimmäisen 300 m jälkeen reitillä oli lyhyt jyrkkä ylämäki ja sen jälkeen tiukka mutka, joka sumputti porukan aika pahasti. Eroa kärkeen syntyi tässä kohtaa jo noin 10 sekuntia. Onnistuin nousemaan ensimmäisen 2 km aikana jo neljänneksi, juosten jatkuvasti ohitellen pussista vapauduttuani seuraavan kilometrin noin 5 – 8 sekuntia kärkeä nopeammin. Tiukka puristus kuitenkin kostautui toisella kierroksella ja sijoitus tipahti. Vaikka pettymys olikin kisan jälkeen suuri niin jälkeenpäin mietittynä suorituksessa oli paljon positiivista ja ainakin se antoi paljon oppia tulevia maastostartteja silmällä pitäen.

Aloitan ratakilpailukauden jo huomenna 24.5. Espoossa juostavalla kansallisesti kovalla 3000 m kisalla. Tämän jälkeen kisatahti pysyy tiiviinä ainakin Juhannukseen asti. Alustavasti kalenterissa on seuraavat startit:

28.5. Espoo, 800 m

3.6. Lappeenranta, 3000 m esteet

7.6. Raasepori, 1500 m

14.6. Lahti, 3000 m

Lahden kisan jälkeen pystyn jo hieman paremmin katsomaan miten korkealle tasolle tänä vuonna on mahdollista nousta. Jo pitkään säilynyt positiivinen fiilis tuo varmasti lisää intoa kisoihin! Kirjoittelen enemmän, kunhan saan pari kisatulosta alle. Liitteen kuvassa hieman maistiaisia kauden kisa-asusta.