Kotimainen yleisurheilukausi pärähtää käyntiin Toukokuun Kisojen merkeissä

30.5.2011

Toukokuun kisat avaavat kotimaisen yleisurheilukauden. Eläintarhan kentällä järjestettävät perinteiset yleisurheilukauden avauskilpailut järjestetään tänä vuonna jo 40. kertaa.

Juhlakilpailujen kunniaksi ohjelmassa nähdään jälleen legendaarinen toukokuun kymppi.  

Kisoilla pitkät perinteet 

Toukokuun kymppi kilpailtiin ensimmäisen kerran vuonna 1972 Otaniemen urheilukentällä. Alun perin kymppi järjestettiin, koska Suomeen haluttiin lisää kovia kestävyysjuoksukilpailuja. 1970-luvulla lajin suosio ja taso oli Suomessa niin hurja, että kisoihin riitti osallistujia ruuhkaksi asti, ja reilu tusina miestä alitti puolen tunnin rajan.

Aikaisemmin 10 000m juoksua pidettiin pääkilpailuna, mutta toukokuun kisojen lajivalikoima on perinteisesti ollut monipuolinen ja huipputuloksia on tehty sekä radalla, hyppypaikoilla että heittoringeissä.

Monelle kauden avauskisat

Tänä vuonna osallistujia on lähes 200, ja mukana on useita Suomen huippuja.

Naisten 3000 metrillä katsastetaan osallistujia maaotteluun, joten mukana on Suomen parhaimmisto Johanna Lehtisen johdolla. Myös miesten juhlakymppi on kerännyt runsaasti juoksijoita, radalla muun muassa viime vuoden Kalevan kisojen pronssimies Obed Kipkurui.

Naisten 400 metrillä nuoret Emma Millard ja Aino Paunonen haastavat Suvi Selveniuksen. Puolta pidemmällä matkalla miehissä suomenmestari Mikko Lahtio avaa ulkoratakautensa.

Kenttälajeissa miesten pituushypyssä kilpailee Mikko Kivinen ja miesten kiekossa nähdään viime kesän EM-edustaja Mikko Kyyrö. Naisten kuulassa 7-ottelija Niina Kelo haastaa järjestävän seuran suomenmestari Katja Kantasen.

40. Toukokuun kisat käydään 31.5 Eläintarhan urheilukentällä kello 18 alkaen.

 

 

KATJA KANTANEN