Syyskipinät innostivat liikkumaan

7.9.2012

Jo perinteeksi muodostunut lasten liikuntatapahtuma keräsi jälleen yli 300 osallistujaa Vuosaaren Urheilukentälle.

Nyt ei ole väliä lentääkö keihäs kaksi vai kaksikymmentä metriä, ja häviääkö kaverille sentillä vai kolmella. Ilmassa on aitoa liikkumisen riemua ja tunnelmaa. 

Siitä on toista kertaa järjestetyn lasten liikuntatapahtuma Syyskipinät tehty.
 

Viipurin Urheilijoiden ja Lions Club Helsingin Soihtujen yhteistyössä järjestämä lasten yleisurheilutapahtuma keräsi jälleen Vuosaaren Urheilukentälle suuren joukon yleisurheilusta innostuneita lapsia ja lapsenmielisiä. Edes sateenuhka ei pilannut innostunutta tunnelmaa. 

Ennakkoilmoittautuneita oli tällä kertaa peräti 240, mutta paikalle saapui yli 300 lasta. Kaikki ehtivät kiertää suorituspaikat läpi reilussa kolmessa tunnissa.
 

Tapahtuma alkoi kevyellä alkuverryttelyllä iloisten maskottien johdolla. Maskotit viihdyttivät vuoroaan odottavia lapsia myös taukojumpalla. Myös karateseura Shukokain karatekat esittelivät taitojaan näytöksessä. 

Osallistujilla oli mahdollisuus kokeilla yleisurheilulajeista juoksua ja pituushyppyä sekä iästä riippuen kuulantyöntöä tai turbokeihästä. Suorituspaikoille ehti jopa syntyä hieman jonoa suuren suosion takia. 
 

Siitä huolimatta järjestelyt toimivat mainiosti, ja kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan kykyjään Jonathan Åstrandin, Tero Pitkämäen tai Tommi Evilän jalanjäljille.
 

”Nämä ovat aina hienoja tapahtumia saada uusia nuoria innostumaan yleisurheilusta”, sanoi kentällä pyörinyt Münchenin olympialaisten 3000 metrin estejuoksun pronssimitalisti ja Viipurin Urheilijoiden hallituksen jäsen Tapio Kantanen.
 

Palkinnoksi jokainen urheilija sai mitalin. Oma tulosliuska jäi muistoksi, jotta ensi kerralla voi tehdä ennätysvertailua.
 

Tapahtuman tuotto käytetään vuosaarelaisten nuorten urheiluharrastuksien tukemiseen.
 

Viipurin Urheilijat ja LC Helsingin Soihdut haluavat vielä kiittää yhteistyökumppaneitaan:

Nordea, Liikuntavirasto, Villa Vuosanta, Valoel, Kuntosopo, Eficode, K-market Aurinkolahti,
Parturi-Kampaamo Salon Sorella, Delta Yrityspalvelut. Kiinteistöhuolto MAK
Oy, Vuosaaren Pyörähuolto.

 

Teksti: Katja Kantanen