Ulkoharjoitukset Vuosaaren kentällä
22.4.2014
Kevät on jo pitkällä ja sitä myötä ulkotreenit lähenevät. Heteniityn kentälle siirrytään viikolla 19
Halliharjoittelu loppuu tänä vuonna viikolla 18 eli tiistaina 29.4 ollaan hallitreeneissä viimeisen kerran. Torstaina 1.5 ei ole harjoituksia Vapun vuoksi.
Viikonloppuna 2.-4.5 on Pajulahden leiri, jonne lähtee noin 45 hengen porukka. Viikonloppuna 3.5 ei siis ole enää sisäharjoituksia
Tämän jälkeen siirrymme Vuosaareen, eli maanantaina 5.5 treenataan Heteniityn kentällä. Siirto koskee kaikkia ryhmiä PAITSI Laajavuoren pienten ryhmiä. Lauantaisin harjoittelevat Myllypuron yläasteen ryhmät siirtyvät myös Heteniityn kentälle.
Treeniajat: maanantai, tiistai ja torstai ja kaikkina päivinä klo 18. Kolmesti viikossa treenaavat käyvät siis myös maanantaisin. Muutoin tiistain ryhmät tiistaina ja lauantain ryhmät siirtyvät nyt torstaille.