Viipurin Urheilijat mukana seuratoiminnan kehittämisen valtakunnallisessa pilotissa

20.6.2012

Toukokuussa myönnettiin ensimmäistä kertaa tukea vähävaraisten harrastusmahdollisuuksien kehittämiseen urheiluseuroissa. Viipurin Urheilijat oli yksi 24:stä tukea saaneesta seurasta.

Hanketukea saaneet seurat kehittävät ideoistaan yhdessä valtakunnallisten urheilujärjestöjen kanssa pysyviä ja toisille seuroillekin sovellettavia toimintamalleja, jotta harrastamisen kustannukset eivät olisi este lasten liikunta- ja urheiluharrastukselle. Toimintamallit tulevat jatkossa myös muiden seurojen hyödynnettäväksi. Lisäksi tavoitteena on synnyttää yhteistyötä paikallisesti yli laji- ja hallintorajojen.

Tukea saaneet seurat kokoontuivat ensimmäistä kertaa yhteen 14. kesäkuuta Helsingissä. Yhteisen työskentelyn lisäksi Likes-tutkimuskeskuksen tutkija Marko Kantomaa kertoi tutkimustaustaa ihmisten sosioekonomisen aseman vaikutuksesta liikkumiseen. Asemalla on merkitystä, mutta se on kuitenkin vain yksi harrastamiseen vaikuttava tekijä.

Toisessa puheenvuorossa entinen maajoukkuekoripalloilija, nykyinen arvostettu liikunnan ja urheilun monikulttuurisuus asiantuntija Maurizio Pratesi kertoi omasta taustastaan, ja siitä kuinka seura ja monet muut tahot ovat tukeneet ja mahdollistaneet hänen urheilu-uransa perheen rahatilanteesta huolimatta. Tällä hetkellä hän työskentelee Palloliitossa ja Walter ry:ssä luoden samanlaisia mahdollisuuksia vähävaraisille lapsille ja nuorille.

VU:ssa hanketoiminta starttaa syksyllä 2012. Olemme sopineet yhteistyöstä Kettutien nuorisotalon kanssa, ja seuramme osallistuu varhaisnuorten toiminnan järjestämiseen nuorisotalolla kahtena iltapäivänä viikossa. Koska nuorisotalojen toiminta on avointa ja maksutonta kaikille, osallistumiskynnys toimintaan on matala. Urheilullisen toiminnan lisäksi nuorilla on mahdollisuus myös vapaaseen oleskeluun nuorisotaloilla kuten tähänkin saakka.

 

Kettutien nuorisotalo osoittautui sopivaksi paikaksi järjestää iltapäivätoimintaa, sillä VU:n toiminta on painottunut Itä-Helsingin alueelle ja nuorisotalon salitila antaa hyvän mahdollisuuden liikuntatoimintaan. Lisäksi ”Nutan” henkilökunta on ollut vastaanottavainen uudistetulle toimintamuodolle ja yhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin.

 

Hankkeen on määrä jatkua kesällä yleisurheilupainotteisella leikkipuisto- ja lähiliikuntakenttätoiminnalla, joka kiertää Itä-Helsingin alueella.

 

Vähävaraisten harrastusmahdollisuuksien kehittämiseen myönnettiin tukea 24 seuralle yhteensä 350 000 euroa. Tuki on opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön myöntämää tukea, joka koostuu kokonaisuudessaan Veikkausvoittovaroista.