VU:n juniorit ahkeroivat junnuhuipentumassa
13.9.2013
Eläintarhan kentällä kamppailtiin 7.-8.9. junnuhuipentumissa. Viipurin Urheilijoiden juniorit olivat hyvin edustettuina ja mitaleitakin lähti monella kotiin vietäväksi.
Monet lapsista olivat ottaneet monen lajin urakan viikonlopulle ja suoriutuivat urakastaan hienosti tehden mm. omia ennätyksiään. Elma Hannikainen, Tuomas Ola ja Tuomas Kariluoma edustivat hienosti VU:n nuorinta osallistujakaartia kisoissa.
10-vuotiaissa pojissa Jere Raunio taisteli hopeaa 1000 metrillä sekä hienosti kultaa kuulassa. Erik Väänänen saavutti hopeaa kiekossa. Otto Lintula puolestaan sijoittui jaetulle neljännelle sijalle korkeudessa ja Eppu Ruotsalainen sijoittui mm. 60m aitajuoksussa viidenneksi. 10-vuotiaissa tytöissä Emilia Voutilainen mm. taisteli hienosti pronssille 60m matkalla ja Nellinoora Maunula otti mm. hopeaa kävelyssä sekä pronssia keihäässä.
11-vuotiaiden sarjassa Matias Ola otti kultaa kävelyssä ja Henri Ilves ahkeroi mm. pronssia 60m aidoissa. Keihäässä VU sai kaksoisvoiton Aleksis Hanhisalon ottaessa kultaa ja Henri Ilveksen hopeaa. 11-vuotiailla tytöillä oli viikonloppuna kova urakka edessä. Eeva Samberg käveli hienosti saavuttaen kultaa ja menestyi hienosti muissakin lajeissa. Julia Raunio mm. taisteli hopealle 1000 metrillä ja ryhmän tsemppaaja Lotta Joenpolvi mm. paransi omaa ennätystään reilusti korkeudessa 115 cm tuloksellaan.
Seuran 12-vuotiaita poikia edusti Antti Koskinen urakoiden hienosti monessa lajissa ja saavuttaen mm. pronssia kiekossa. Saman ikäisten tyttöjen sarjasta seuran edustus puolestaan oli Emmoilla (Väänänen ja Kariluoma) ja Emma Kariluoma mm. sijoittuikin hienosti viidenneksi kuulassa.
13-vuotiaiden poikien keihäässä VU otti kaksoisvoiton Viljami Hanhisalon ottaessa kultaa ja Jere Pitkäsen hopeaa. Viljami vei kultamitali kotiin myös 1000m juoksusta. Mirko Laitinen taisteli myös hienosti mm. pronssille korkeudessa. 13-vuotiaiden tyttöjen sarjassa Ronja Holopainen otti hienosti mm. hopeaa pituudessa ja Maria Lampilahti mm. sijoittui viidenneksi 60 metrillä.
Hienosti taisteltu VU:n porukka!