Huipputason kisoja Viipurissa II

10.10.2018

Syyskilpailuihin 1930 osallistui kaksi ruotsalaista pikajuoksija Sten Pettersson ja maileri Karl-Gustaf Björk. Kisojen tähti oli kuitenkin VU:n Matti Järvinen, joka paransi jo neljännen kerran samalla kilpailukaudella keihäänheiton maailmanennätystä. Tulos oli 72.93.

VU:n syyskilpailuissa elokuun lopussa 1933 nähtiin puolet Ranskan maajoukkueesta. ”Ranskalaiskilpailuissa” vieraista lajivoittoon ylsivät Petit 400 metrillä (51,5) ja Crepin seiväshypyssä (370). Lauri Lehtinen voitti 3 000 metrillä Ranskan Rochardin (8.37,8/8.40,8).

Syksyllä 1934 nähtiin puolalainen 10 000 metrin olympiavoittaja Janusz Kusocinski. Hän juoksi Viipurissa 1 000 metriä, jonka voitti VU:n Hoppania ajalla 2.29,2. Kusocinski sai saman tuloksen ja saavutti uuden Puolan ennätyksen. VU käytti markkinoinnissaan Jori Ilangon mukaan hiukan harhaanjohtavasti Kusocinskin ja Paavo Nurmen nimiä:

”Toisena kilpailupäivänä katsojia oli 5.000, mutta Nurmikin oli jälleen mukana. Kusocinski voitti 2 mailia ja Paavo Kympin, joten miehet välttivät toisiaan, kun kummankaan kunto ei enää ollut parhaimmillaan, ja yleisöä taidettiin vähän vetää nenästä. Tämä oli kuitenkin Paavo-suuren viimeinen vierailu Viipurissa juoksijana, joten saipa yleisö nähdä edes hänen juoksevan.”

Tähtiä Amerikasta ja Japanista

Heinäkuun 1935 jymytapaus oli kovien amerikkalais- ja japanilaisurheilijoiden vierailu Viipurissa. Keskuskentällä kilpaili muun muassa kolmiloikan olympiakultaa Amsterdamissa voittanut Mikio Oda, jonka nimissä oli lyhyen aikaa ollut myös lajin ME 15.58. Oda oli kautta aikojen ensimmäinen japanilainen olympiavoittaja. (Jori Ilanko on todennut VU:n 35-vuotishistoriikissa Odan uran lähteneen nousuun Viipurin-vierailun jälkeen. Tosiasiassa ura oli jo loppupuolellaan.)

Viipurissa kilpaili 1935 myös Kohei Murakoso, joka jäi Keskuskentälläkin neljänneksi. Matkana oli 3 000 metriä. Voiton vei Volmari Iso-Hollo (8.34,8). Murakoson tulos oli 8.58.

Olympiakesän 1936 amerikkalaiskilpailut vetivät 10 000 katselijaa. Ralph Metcalfe juoksi kovimmat Keskuskentällä saavutetut tulokset 100 metrillä (10,3) ja 200 metrillä (21,2).  Metcalfe oli sijoittunut Berliinissä toiseksi satasella Jesse Owensin jälkeen ja voittanut kultaa USA:n pikaviestijoukkueessa.

Kilpailujärjestelyissä oli entistä enemmän suuren maailman meininkiä. VU lennätti amerikkalaistähdet Berliinistä Viipuriin.

Berliinissä 400 metrin olympiakultaa voittanut Archie Dunn juoksi Viipurissa 47,6. Berliinissä hän oli juossut 46,5. Kiekonheiton olympiahopeaa saavuttanut Gordon Dunn heitti 46.35. Kuulassa hän jäi yllättäen toiseksi O. Suomelan jälkeen (14.78 ja 14.63). W. Graber ylitti ylimääräisellä hypyllä seipäässä 425. Archie San Romani voitti 1 500 metriä ajalla 3.51,3. Jori Ilangon mukaan Keskuskentällä koettiin ”ennen näkemätöntä tulosherkuttelua kautta linjan!”.

”Melkein jo sirkusta”

Elokuun lopussa 1937 järjestettyjen toisten amerikkalaiskilpailuiden tähti oli seiväshypyn ME-mies Cornelius Warmerdam, joka hyppäsi Keskuskentän ennätyksen 427. Mukana oli myös korkeushypyn ME-mies Melvin Walker. Hän ylitti Viipurissa 200. Archie San Romani voitti jälleen 1 500 metriä ajalla 3.51,8. Roy Staley voitti 110 metrin aidat ajalla 14,6. Ruotsin Gunnar Bergh heitti kiekkoa 49.02. Jori Ilanko arvioi, että ”nämä kilpailut olivat jo melkein sirkusta, sillä amerikkalaiset ja ruotsalaiset kilpailivat samoissakin lajeissa kahtena päivänä”.

Heinäkuussa 1938 VU toteutti unkarilaiskilpailut, joissa vieraat saavuttivat useita hyviä tuloksia. G. Gyenes voitti 100 metriä (10,7), J. Kovacz 200 metriä (22,1), I. Simon 5000 metriä (14.52,6), G. Harsanyi 800 metriä (1.56) ja I. Kulitzy kiekonheiton (47.68). Keihäänheitossa Matti Järvinen voitti tuloksella 72.25.

Vuoden 1939 kansainväliset kisat jäivät varjoksi aikaisemmista koitoksista. Elokuussa pidettyjen kilpailuiden ainoa ulkomaalainen urheilija oli Japanin M. Yamasita, joka sijoittui neljällä maililla kuudenneksi.

Teksti: Jouko Kokkonen

Lähteet: Jori Ilanko, VU:n 35-vuotishistoriikki. Karjala-lehti.