Yleisurheilukoulu 2009-2018
syntyneille

Ryhmien harjoittelussa käydään tasapuolisesti läpi kaikkia yleisurheilun osa-alueita ja lajien tekniikoita ikäryhmälle sopivalla tavalla. Vähitellen yleisurheilukoulusta voi kehittyä myös kilpailemista käsittävä nousujohteinen yleisurheiluharrastus.

Ryhmäläisiä kannustetaan harrastamaan muitakin liikuntalajeja. Osana toimintaa opetellaan myös toimimaan sääntöjen mukaan tasavertaisesti ja turvallisesti ryhmässä sekä parin kanssa.

Yleisurheilukoululaiset harjoittelevat vähintään kahdesti viikossa 1,5 tuntia kerrallaan. Harjoituskertoja voi halutessaan valita myös enemmän (tiedot ryhmien alla). 5-7 vuotiaiden yleisurheilukoulun ryhmät harjoittelevat 60 min kerrallaan. 

Yleisurheilukoulu on tarkoitettu 2009-2018 syntyneille lapsille. Ryhmien toimintaan voi ilmoittautua mukaan ympäri vuoden. Jos alla mainitut harjoitusajat tai -paikat eivät jostain syystä sovi, ota yhteyttä toimistoomme: nuoriso@viipurinurheilijat.fi

Talkoovastuu:

Jokaisen yleisurheilukoululaisen vanhemman vastuulla on toimia talkoolaisena vähintään kahdessa (2) seuran järjestämässä tapahtumassa kauden 2021-2022 aikana (2 talkoovuoroa/lapsi/vuosi). Vanhemmat lapset voivat myös itse olla mukana auttamassa monessa eri tapahtumassa.

Huom. Liikuntamyllyn ryhmät kokoontuvat poikkeuksellisesti Liikuntamyllyn pääovien edessä ennen harjoituksia. 

Harjoitusryhmät, -paikat ja -ajat:

Myllypuron liikuntahalli:

5v (2017-2018 syntyneet)
Hallikausi: Liikuntamylly la 13.00-14.00. 

Ulkokausi: Heteniitty Vuosaari ti 18.00-19.00.


7v (2015-2016 syntyneet) Ryhmässä voi valita 1/2/3 harjoitusta viikossa.
Hallikausi: Liikuntamylly ti 18.00-19.15, la 12.30-13.45. 
Ulkokausi: Heteniitty Vuosaari ti 18.00-19.15, to 18.00-19.15 + Lisäharjoituskerta ma 18.00-19.15

9v (2013-2014 syntyneet) Ryhmässä voi valita 2/3/4 harjoitusta viikossa.
Hallikausi: Liikuntamylly ti 18.00-19.30, la 12.30-14.00 + Lisäharjoituskerta Mellunmäen ala-aste to 18.00-19.30, Liikuntamylly pe 18.00-19.30
Ulkokausi: Heteniitty Vuosaari ti 18.00-19.30, to 18.00-19.30 + Lisäharjoituskerta ma 18.00-19.30, pe 18.00-19.30

11v (2011-2012 syntyneet) Ryhmässä voi valita 2/3/4 harjoitusta viikossa.
Hallikausi: Liikuntamylly ti 18.00-19.30, la 12.30-14.00. + Lisäharjoituskerta Mellunmäen ala-aste to 18.00-19.30, Liikuntamylly pe 18.00-19.30
Ulkokausi: Heteniitty Vuosaari ti 18.00-19.30, to 18.00-19.30 + Lisäharjoituskerta ma 18.00-19.30, pe 18.00-19.30

13v (2009-2010 syntyneet) Ryhmässä voi valita 2/3/4 harjoitusta viikossa.
Hallikausi: Liikuntamylly ti 18.00-19.30, la 12.30-14.00 + Lisäharjoituskerta Mellunmäen ala-aste to 18.00-19.30, Liikuntamylly pe 18.00-19.30
Ulkokausi: Heteniitty Vuosaari ti 18.00-19.30, to 18.00-19.30 + Lisäharjoituskerta ma 18.00-19.30, pe 18.00-19.30

Eläintarhan putki:
7v (2015-2016 syntyneet) Ryhmässä voi valita 1/2/3 harjoitusta viikossa.
Hallikausi: Eltsun tunneli ma 15.45-17.00, ke 15.45-18.00 + Lisäharjoituskerta Liikuntamylly la 12.30-13.45
Ulkokausi: Eltsu ma 15.45-17.00, ke 16.45-18.00 + Lisäharjoituskerta Eltsu la 10.15-11.30

9v (2013-2014 syntyneet) Ryhmässä voi valita 2/3/4 harjoitusta viikossa.
Hallikausi: Eltsun tunneli ma 15.45-17.00, ke 15.45-18.00 + Lisäharjoituskerta Liikuntamylly la 12.30-14.00, pe 18.00-19.30
Ulkokausi: Eltsu ma 15.30-17.00, ke 16.00-18.00 + Lisäharjoituskerta Eltsu la 10.00-11.30, pe 18.00-19.30


11v (2011-2012 syntyneet) Ryhmässä voi valita 2/3/4 harjoitusta viikossa.
Hallikausi: Eltsun tunneli ma 15.45-17.00, ke 15.45-18.00 + Lisäharjoituskerta Liikuntamylly la 12.30-14.00, pe 18.00-19.30
Ulkokausi: Eltsu ma 15.30-17.00, ke 16.00-18.00 + Lisäharjoituskerta Eltsu la 10.00-11.30, pe 18.00-19.30


Koulujen loma-aikoina ryhmien harjoituksissa saattaa esiintyä poikkeuksia.

Lähiryhmät:

Ei tällä hetkellä toiminnassa, mikäli kiinnostuit ota yhteyttä sähköpostitse: toimisto@viipurinurheilijat.fi

Porolahti 7v (2014-2015 syntyneet) -> Ryhmässä voi valita 1/2 harjoitusta viikossa.
Hallikausi: Porolahden peruskoulu MA 18.00-19.00, KE 18.00-19.00
Ulkokausi: Heteniitty TI 18.00-19.15, TO 18.00-19.15.

Vesala 7v (2014-2015 syntyneet) -> Ryhmässä voi valita 1/2 harjoitusta viikossa.
Hallikausi: Vesalan peruskoulu MA 18.00-19.00, KE 18.00-19.00
Ulkokausi: Heteniitty TI 18.00-19.15, TO 18.00-19.15.

Aurinkolahti 7v (2014-2015 syntyneet) -> Ryhmässä voi valita 1/2 harjoitusta viikossa.
Hallikausi: Aurinkolahden peruskoulu, Auringonpilkku MA 18.00-19.00, TO 18.00-19.00
Ulkokausi: Heteniitty TI 18.00-19.15, TO 18.00-19.15.