Uutiset
Messuja Puotilassa
15.10.2018
Raha on aina ollut tiukassa urheiluseuroille. Viipurin Urheilijat kokeili 1960–1970-lukujen vaihteessa varainhankinnassaan messujen järjestämistä. Ajatus lähti itämään, kun seurassa urheilleen…
Viipuri olisi pitänyt pudottaa pois seuran nimestä
13.10.2018
Viipurin ja koko menetetyn Karjalan muistaminen oli Suomen poliittiselle johdolle hankala aihe Neuvostoliiton olemassaolon ajan. Viipurilaisiin urheiluseuroihin kohdistui 1950–1960-luvulla paine…
VU voitti 10 kilometrin hiihdon joukkuemestaruuden 1928
12.10.2018
Hiihto kuului Viipurin Urheilijoiden alkuperäiseen ohjelmaan. Seura järjesti 1920-luvun alussa piirikunnallisia ja jäsentenvälisiä hiihtokilpailuja. Vuonna Viipurin Urheilijoiden liittyi nimekäs…

Roger Bannister VU:n kisoissa 1951
11.10.2018
Ison-Britannian Roger Bannister kilpaili VU:n järjestämissä kisoissa 4. heinäkuuta 1951. Hän halusi tutustua seuraavan vuoden olympiarataan. Bannister oli asettanut tavoitteekseen 1 500 metrin…
Huipputason kisoja Viipurissa II
10.10.2018
Syyskilpailuihin 1930 osallistui kaksi ruotsalaista pikajuoksija Sten Pettersson ja maileri Karl-Gustaf Björk. Kisojen tähti oli kuitenkin VU:n Matti Järvinen, joka paransi jo neljännen kerran samalla…
Huipputason kisoja Viipurissa I
9.10.2018
Viipurin Urheilijat järjesti 1920- ja 1930-luvuilla kansainvälisiä kilpailuita, joihin osallistui koti- ja ulkomaisia huippunimiä. Seuralle kisat toivat tuloja ja kehittivät järjestelytaitoja. VU…
Yllättävä maailmanennätys syyskisoissa 1927
8.10.2018
Viipurin Urheilijat järjesti 8. lokakuuta 1927 syyskisat, joiden päätähdeksi oli houkuteltu saksalainen Otto Peltzer. Saksalaisjuoksija oli voittanut syyskuussa 1926 Berliinissä Paavo Nurmen 1 500…

Tšekkoslovakialaiset jäivät pois Marskin kisoista 1956 poliittisista syistä
6.10.2018
Vuonna 1956 VU järjesti Marskin kisat yhdessä Helsingin Poliisi-Voimailijoiden kanssa. Keihäslegenda Matti Järvinen palkattiin pääjärjestäjäksi. Järjestäjien Tšekkoslovakiasta kutsuman ja kustantaman…
Toukokuun kympillä 1974 huima taso
5.10.2018
Viipurin Urheilijoiden Eläintarhan kentällä järjestämä Toukokuun kymppi oli pitkään kauden avannut suurtapaus suomalaisessa kestävyysjuoksussa. Eläintarhassa juostiin 22. toukokuuta kymppi, jolla 11…
Kalevan kisat uuteen kuosiin 1991
4.10.2018
Viipurin Urheilijat osallistui 27.–29.7.1991 pidettyjen Kalevan kisojen järjestämiseen. Kisoissa ylittyi Viipurissa 54 vuotta aiemmin pidettyjen kilpailuiden yleisöennätys. Kilpailuiden ilme oli perin…
Maakuntaviesti kiertopalkinto VU:lle 1958
3.10.2018
Viipurin Urheilijat voitti hiihdossa Helsingin maakuntaviestin kolmesti 1950-luvulla ja sai kiertopalkinnon omakseen. Voittovuodet olivat 1954, 1956 ja 1958. Vuonna 1956 viesti hiihdettiin…
Pienoisgolfia Merikadulla
2.10.2018
Kilpailut voittoineen ja tappioinen ovat urheiluseuratoiminnan jäävuoren huippu. Urheilijoiden ajasta kilpailusuoritukset ovat ohikiitävä hetki harjoituksiin nähden. Ja seura-aktiiveilla tunti…
Kaksi Ateenan EM-kisamatkaa
1.10.2018
Viipurin Urheilijat alkoi järjestää 1960-luvulla matkoja yleisurheilun suurkilpailuihin. Ensimmäisenä oli ohjelmassa matka Ateenan EM-kisoihin 1969. Vaadittua 72 hengen kiintiötä oli vaikea saada…
Katkennut kuminauha uhkasi viestikultaa
30.9.2018
Viipurin Urheilijoiden A-pojat voittivat sekä pikaviestin että pitkän viestin SM-kultaa 1983. Pitemmän viestin voittoa uhkasi kuitenkin ankkurin housujen huonoimmalla mahdollisella hetkellä katkennut…
”Karjalan maraton” – Pääkaupunkijuoksu edeltäjä
24.9.2018
Kestävyysjuoksussa ei järjestetty kuntoilutapahtumia ennen sotia, eikä heti niiden jälkeenkään. Karjalan maratonia voi silti pitää Pääkaupunkijuoksun edeltäjänä. Se keräsi maan huippuja, kuten…
Matti Hagman – huippukiekkoilijaksi yleisurheilupohjalta
21.9.2018
Viipurin Urheilijoiden kasvatti Matti Hagman (21.9.1955–12.10.2016) oli urheilijana monilahjakkuus. Hän oli ensimmäinen Suomesta NHL:ään siirtynyt jääkiekkoilija. Taitavan keskushyökkääjän…
Ensimmäiset Marskin kisat vuonna 1952
20.9.2018
Viipurin Urheilijat järjesti yhdessä Helsingin Kisa-Veikkojen, Helsingin Poliisi-Voimailijoiden, Tapanilan Erän ja Huopalahden Hurjien kanssa stadionilla ensimmäiset Marskin kisat 4. kesäkuuta 1952.…
Anssi Raittilan kova ja kiva ”satanen”
19.9.2018
Viipurin Urheilijoiden Anssi Raittila sijoittui vuonna 2008 neljänneksi sadan kilometrin MM-kilpailuissa Italiassa. Maailmanmestaruuden voitti ajalla 6.37.43 italialainen Giorgio Calcaterra. Raittilan…
Nuorisokisat vuoden 1960 uutuus
18.9.2018
Viipurin Urheilijat järjesti ensimmäiset Nuorisokisat Eläintarhassa 26. toukokuuta 1960. Ne oli tarkoitettu yksinomaan junioreille, joille oli vain vähän kilpailumahdollisuuksia. Juniori-ikäisiä…