Uutiset
VU:n juniorit ahkeroivat junnuviesteissä
22.1.2014
22 Viipurin urheilijoiden juniorijoukkuetta juoksi Liikuntamyllyssä junnuviesteissä 19.1.2014. Yhteensä joukkueita oli ilmoittautuneena kisoihin kaiken kaikkiaan n. 280, joten hulinaa hallissa riitti…
VU-LUM seuraottelu la 18.1.2014
13.1.2014
Vuosi 2014 lähtee VU:laisittain käyntiin jo perinteeksi muodostuneella seuraottelulla Lappeenrannan Urheilu-Miehiä vastaan lauantaina 18.1.2014. klo 13.00-15.00. Luvassa tiukkoja kamppailuja ja kovia…
VU:n junioreiden joulujuhlaa vietettiin 12.12.2013 Karjalatalolla
13.12.2013
Paikalle oli saapunut lähes sata Viipurin Urheilijoiden junioria sekä perheenjäsentä, kun perinteistä joulujuhlaa vietettiin ennen joulutauolle siirtymistä. Juhlassa myös palkittiin kaudella 2012-2013…
Tonttuviestit juostiin 10.12.2013
11.12.2013
Pienet tontut täyttivät Liikuntamyllyn tiistaina 10.12., kun kentällä juostiin tonttuviesteissä 5-15-vuotiaat juniorit pääsivät pinkomaan 200m matkan Liikuntamyllyssä 10.12. tonttuviesteissä. Mukana…
Viipurin Urheilijoiden sääntömääräinen syyskokous ke 27.11.2013
12.11.2013
Viipurin Urheilijoiden sääntömääräinen syyskokous pidetään ke 27.11.2013 klo 18.00 Helsingin Liikuntamyllyn koulutustilassa, os.( myllypurontie 1a 00920 Helsinki). Vuosikokouksessa päätetään mm.…
Viipurin Urheilijoiden 95-vuotisjuhlaa vietettiin Karjalatalolla
6.11.2013
Viipurin Urheilijat juhlisti 95-vuotistaivaltaan 26.10.2013 perinteikkäässä Karjalatalossa. Ansioituneita seuran jäseniä muistettiin juhlassa. Ennen varsinaisen iltajuhlan alkua seuran hallitus…

Yleisurheilukouluryhmiin mahtuu vielä mukaan
21.10.2013
Yleisurheilukoulut ovat jo hyvässä vauhdissa, mutta vielä mahtuu mukaan. Ryhmät 5-15-vuotiaille kokoontuvat Myllypuron Liikuntamyllyssä sekä Laajasalon koululla. Ryhmissä voi käydä tutustumassa ennen…
VU:n juniorit ahkeroivat junnuhuipentumassa
13.9.2013
Eläintarhan kentällä kamppailtiin 7.-8.9. junnuhuipentumissa. Viipurin Urheilijoiden juniorit olivat hyvin edustettuina ja mitaleitakin lähti monella kotiin vietäväksi. Monet lapsista olivat ottaneet…
4 VU:laista Ruotsi-Suomi maaotteluun
5.9.2013
Suomen Urheiluliitto on valinnut joukkueet miesten ja naisten Ruotsi—Suomi-maaotteluun, 17-vuotiaiden poikien ja tyttöjen Ruotsi—Suomi-maaotteluun sekä Ruotsi—Suomi-kävelymaaotteluun 7.-8.9.…
22v SM-kisat Raahessa 31.8.-1.9.2013
27.8.2013
22-vuotiaiden SM-kilpailut käydään 31.8-1.9.2013 Raahessa! Viipurin Urheilijoista mukana kilpailuissa ovat Hanne Kantanen (Kuula, Kiekko ja 100m aj) sekä Mikael Vilén (pituushyppy). VU toivottaa onnea…
Lions Club -apuraha yleisurheiluharrastuksen tukemiseen
26.8.2013
Lions Club ja Viipurin Urheilijat järjjestävät 31.8.2013 Vuosaaren Heteniityn kentällä Syyskipinät-tapahtuman klo 10.00-14.00. Tapahtuma on suunnattu ala-asteikäisille ja sitä nuoremmille lapsille.…
Kauden 2013-2014 yleisurheilukouluihin ilmoittautuminen on alkanut
7.8.2013
Uusi kausi starttaa viikolla 38 ja ryhmiin voi nyt ilmoittautua. Kauden 2013-2014 yleisurheilukouluihin ilmoittautuminen on nyt käynnissä! Kannattaa toimia nopeasti, koska ryhmät täytetään…
19 SM Kilpailut Lappeenrannassa 10-11.8.2013
6.8.2013
19-vuotiaiden Suomen mestaruuksista kilpaillaan Lappeenrannassa 10.-11.8.2013. VU:laisista ainoana edustajana on Samuel Rautiainen, joka käy mitalijahtiin 1500m ja 5000m juoksuissa. VU toivottaa…

VU:lle 2 mitalia ja 3 pistesijaa Kalevan Kisoista
29.7.2013
Pertti Hynnille 28. Kalevan Kisa Viipurin Urheilijoiden osalta Kalevan Kisat käynnistyivät perjantaina miesten kiekonheiton karsinnalla, jossa Pertti Hynni kamppaili tiukasti finaalipaikasta. Tällä…
Miesten ja naisten Suomen mestaruuksista kamppaillaan 25-28.7.2013 Vaasassa
24.7.2013
Tulevana viikonvaihteena Vaasassa mitellään Kalevan Kisoissa miesten ja naisten Suomen mestaruuksista yhteensä 40 lajissa. Viipurin Urheilijoita kisassa edustavat seuraavat urheilijat: Hannu…
Syyskipinät liikuttaa lapsia taas elokuun lopussa
23.7.2013
Viipurin Urheilijat ja Lions Club järjestävän yhteistyössä koko perheen ulkoilutapahtuman Vuosaaren kentällä 31.8.2013 Vuosaaren kenttä (Heteniityntie) täyttyy taas jo perinteeksi muodostuneen…

VU:n miesten 4x800m joukkue taisteli itsensä viidenneksi
8.7.2013
Miesten 4x800m joukkue taisteli itsensä 5.tilalle Joensuussa käydyissä SM-viesteissä. Joukkueessa juoksivat Jussi Heikkilä, Joonas Harjamäki, Aki Rissanen sekä Julius Kasule. Miesten 4x100m joukkueen…
SM-Viestit Joensuussa 6-7.7.2013
4.7.2013
Viestijuoksun Suomen Mestaruuksista kilpaillaan tulevana viikonloppuna Joensuussa. Viipurin Urheilijoilta mukana mestaruusjahdissa ovat: M 4x 100m Viipurin Urheilijat 1 Hannu Ali-Huokuna, Janne Harju,…
Junnuviestit Leppävaarassa 20-21.5.2013
20.5.2013
Helsyn alueen junnuviestit kisaillaan 20-21.5.2013 Leppävaarassa. Maanantaina 20.5 kilpaillaan 4x50m ja 4x100m viesteissä. Tiistaina 21.5 vuorossa on 4x600m, 4x800m ja 4x80m aj viestit. VU:sta mukaan…
