Kaksi Ateenan EM-kisamatkaa

1.10.2018

Viipurin Urheilijat alkoi järjestää 1960-luvulla matkoja yleisurheilun suurkilpailuihin. Ensimmäisenä oli ohjelmassa matka Ateenan EM-kisoihin 1969. Vaadittua 72 hengen kiintiötä oli vaikea saada täyteen. Hallitus kokoontui asian tiimoilta useita kertoja. Tutut ja tutun tutut saivat maanittelusoittoja.

Vaadittava ryhmä saatiin kokoon. Lähtöpäivän aamuna ilmoittautui yksi innokas, joten Ateenaan lähti lopulta VU:n ryhmässä 76 yleisurheiluturistia. Matkalaiset olivat tyytyväisiä näkemäänsä ja kokemaansa. He keräsivät paluulennolla oma-aloitteisesti 580 markkaa järjestävälle seuralle. Osallistujat toivoivat VU:n jatkavan ”matkatoimistona”.

Riitta Hagman osallistui Ateenan vuoden 1969 EM-kisoihin 4 x 400 metrin joukkueessa, joka sijoittui kahdeksanneksi ajalla uudella Suomen ennätyksellä 3.35,4. Riitta juoksi osuutensa loppukilpailussa aikaan 55,8.

Ateenan-matkalaisten toivomuksesta VU järjesti kuvien ja filmien katseluillan Vanhassa Maestrossa 8. marraskuuta 1969. Osanottajia oli 35, kaukaisimmat vieraat tulivat Kouvolasta ja Turusta. Rovaniemeltä saatiin puhelintervehdys. Koemerkintä Münchenin kisojen matkalle tuotti 42 nimeä.

Vuonna 1982 kohteena oli jälleen Ateena ja EM-kisat. Matkan suosio oli kasvanut 1970-luvun onnistuneiden matkojen ja urheilumenestyksen innoittamana. Matkakohteina olivat 1970-luvulla niin Münchenin ja Montrealin olympiakisat kuin Rooman ja Prahan EM-kisat. (Niistä enemmän juhlajulkaisussa.) Moskovan vuoden 1980 olympialaisiin ei sen sijaan löytynyt lähtijöitä. Timo Paarma teki 70-vuotishistoriikkiin nasevan yhteenvedon vuoden 1982 EM-matkasta:

”6.–12.9. EM-kisoihin Ateenaan matkusti koko lentokoneellinen VU:n järjestämälle matkalle näkemään mm. kuinka Tiainen ilahdutti juoksemalla neljänneksi VU:n ennätyksellä 2.16.27 vain 19 sekuntia pronssista. Järjestely ei pelannut, autot ja yleisö puikkelehtivat alkumatkasta juoksijoiden seassa, juomapullot puuttuivat ensimmäiseltä juottoasemalta. Pertti voitti todella monta kuuluisuutta. Kiekossa Lundholm oli yhdestoista vaatimattomalla tuloksella 58.90. Sundell oli neljästoista 10-ottelussa 7744, vain 100 pinnaa ennätyksestämme. Laukkanen oli esteiden alkuerässään kuudes 8.29,75. Kangaspunta oli kävelytuomarina toteamassa Salosen 50 km voittoa. Turistimatka tuotti n. 43.000 mk.”

Onnistuneimmat matkat, kuten Ateena 1982 olivat tulonlähde seuralle. Vuoden 1982 tuotto oli euroiksi muunnettuna ja indeksikorjattuna 17 560 euroa. Matkojen järjestäminen jatkui 1990-luvulle saakka.

Teksti: Jouko Kokkonen

Lähteet: Timo Paarma, VU:n 60- ja 70-vuotishistoriikit