Puistohiihtoja Eläintarhan maastossa

16.10.2018

Viipurin Urheilijat osallistui kansainvälisten puistohiihtojen järjestämiseen 1960-luvulla. Seuran vastuulla olivat ladut ja ajanotto. Ensimmäisen kerran Stadionin kupeessa hiihdettiin tammikuun lopussa 1962.

”Ensimmäiset kansainväliset Puistohiihdot järjestettiin yhdessä viiden helsinkiläisen hiihtoseuran ja SHL:n kanssa. VU:lla oli kova urakka tehdä rata Eläintarhan maastoon, sillä lunta oli kovin vähän ja sitten sitä tuli kilpailupäivänä pyryttämällä valtavasti. Meidän tehtäviimme kuului vielä ajanotto, joten saimme hoitaa vastuullisimmat hommat. Yleisöä oli arviolta 5000, mutta maksu saatiin noin 2000:lta, syynä heikosti järjestetty pääsylippujen myynti ja radan eristäminen.”

Puistohiihdot onnistuivat kuitenkin niin hyvin, että toisiakin suunniteltiin heti samalle talvelle, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Nimimiehiä ei saa niin nopeasti liikkeelle.

Puistohiihdoissa Eläintarhassa 3.3.1965, VU teki jälleen ladun ja hoiti ajanoton. Norjan Odd Martinsen voitti ja Arto Tiainen sijoittui toiseksi. Seuraavana vuonna kisan voiton vei 1960-luvun suurin suomalainen hiihtotähti Eero Mäntyranta. Helmikuun lopussa 1967 mukana olivat Norjan ja Ruotsin huippuhiihtäjät. Vuonna 1969 hiihdot käytiin kovassa pakkasessa.

”Olimme myös järjestämässä puistohiihtoja 4.2. Eläintarhassa. Talkoilla kunnostettin latu ja puuhaa riitti aivan alkamishetkeen asti ja senkin jälkeen varsinaisissa toimitsijatehtävissä. 22 asteen pakkanen aiheutti sen, että yleisöä oli kovin vähän. Mukana oli norjalaisia ja ruotsalaisia. Kilpailu käytiin 4 x 7,5 kilometrin viestinä, jossa Ruotsi oli paras, Suomi toinen ja Suur-Savon piirijoukkue kolmas ennen Norjaa.”

Teksti: Jouko Kokkonen

Lähde: Timo Paarma, Viipurin Urheilijat 1969–1978.