SM-Kisaviikonloppuna sateista Lahdessa, lainapiikkareita Kankaanpäässä ja aurinkoa Turussa

12.8.2019

Sajan Irincheev

Viikonloppuna kisailtiin SM-kilpailuja 14-15 -vuotiaiden sarjassa Lahdessa, 16-17 -vuotiaiden sarjoissa Kankaanpäässä ja aikuisurheiluliiton veteraanisarjoissa Turussa. VU:n urheilijat edustivat seuraansa mallikkaasti voittaen mitaleita, sijoittuen pistesijoille ja tehden omia ennätyksiään.

Sajan Irincheev aloitti mitalijuhlat nappaamalla Lahdessa odotetusti P15-sarjan suomenmestaruuden 3000m kävelyssä ajalla 13.50,71 parantaen hiukan aiempaa ennätystään.

Myöhemmin perjantain sadesäässä Aleksi Nokkanen juoksi P15 1500m estejuoksussa hopealle ennätyksellään 4.44,66. Viime vuonna tuloksella 5.06,35 saavutettu P14 -sarjan SM-pronssi vaihtui hopeaan lähes 22 sekunnin parannuksella.

Lauantaina Henri Korhonen saavutti Lahdessa SM-hopeaa P15 100m pikajuoksussa. Alkuerän vastatuulessa juostu aika 11,67 (-1.2) parani finaalin myötuulessa aikaan 11.38w (+2.4).
 
Emilia Talan kisahermoja koeteltiin lauantaina Kankaanpäässä oikein kunnolla. Callingin alkaessa piikkarien havaittiin olevan kadonneet, ja alkoi niiden metsästys kissojen ja koirien kanssa. Vain 5 minuuttia ennen starttia kanssakilpailijalta saatiin lopulta varapiikkarit lainaan. Kengät olivat erilaiset mutta siivittävät Emilian lopulta N16 2000m estejuoksun pronssille uudella ennätysajalla 7.40,85.

Lauantaina Turussa Jani Henriksson juoksi aikuisurheiluliiton SM-kisoissa M40 -sarjan 800m mestaruuteen ajalla 2.12,41.

Gerli Kumar hyppäsi sunnuntaina Lahdessa jaetulle hopeasijalle T15 korkeushypyssä uudella ennätyksellään 164. Tasaisessa kilpailussa vanha ennätys parani hienosti 3 cm, mutta ei ihan riittänyt mestaruuteen asti. Kolmen parhaan hyppääjän tulokseksi jäi sama 164.

Henriksson otti sunnuntaina myös toisen mestaruuden M40 -sarjan 400m juoksussa ajalla 54,05.

Aleksi Nokkanen
Henri Korhonen
Emilia Tala
Gerli Kumar