VU työllisti 18 nuorta kesän aikana!

17.9.2019

Kuluneen kesän aikana Viipurin Urheilijat tarjosi kesätyömahdollisuuden lukuisille urheilullisille nuorille. Erilaisissa tehtävissä toimi kesän aikana yhteensä 18 nuorta iältään 15-19 vuotta. Osa kesätyöläisistä oli seuran omaa nuorisoa ja osa muista urheiluseuroista. Tehtäviin kuului mm. yleisurheilu- ja kesäyleisurheilukouluissa ohjaaminen, erilaisissa projektitöissä avustaminen, markkinoinnin suunnittelu ja toteutus, sosiaalinen media, seuran kehitystyö, sekä muu toimistotyö. Osa työstä tehtiin itsenäisesti ja osa tiimityöskentelynä.

VU pyrkii kehittämään toimintaansa entistä enemmän siihen suuntaan että seuran omille nuorille pystytään tarvittaessa järjestämään kesätyö- tai osa-aikatyömahdollisuus, jolla urheilija voi osin rahoittaa harjoitteluaan sekä hankkia itselleen myös tärkeää työkokemusta. Osa seuran omista nuorista toimii harjoittelun lisäksi jo nyt myös ympärivuotisesti ohjaaja- ja valmennustyössä. Säännöllinen, oikea ja tehokas harjoittelu ovat tae hyvään tuloskehitykseen, mutta VU:ssa tavoitteenamme on valmentaa nuoria myös kokonaisvaltaiseen elämänhallintaan. Kokonaisuuteen kuuluu urheilun lisäksi mm. opiskelu, työnteko, lepo, uni, ravinto, sekä sosiaaliset suhteet.

"Työtehtävät jaettiin reilusti ja apua sai aina kun kysyi." - Venla 16v
"Oli mukavaa olla töissä koska oli hyviä työkavereita. Kaikki kohtelivat toisia hyvin." - Nafisa 15v
"Töiden tekeminen kavereiden kanssa oli mukavaa. Työajat olivat joustavat." - Okko 17v
"Loistava työnantaja ja monipuolisia tehtäviä oli tasapuolisesti kaikille." - Iia 16v
"Työtahti oli rento. Työskentely kavereiden ja työnantajan kanssa oli mukavaa." - Sebastian 16v